lauantai 31. toukokuuta 2014

Autoilua 2 - Fornells, Macarella (Menorca 5)

Toisen vuokra-autoilupäivän eka kohde sijaitsi Ciutadellasta jokusen kilometrin Maóon päin.
Naveta des Tudonsin ajatellaan olevan eräänlainen hautamonumentti (varhaispronssikaudelta), näitä on löydetty vain Menorcalta. Rakennelma muistuttaa muodoltaan ylösalaisin käännettyä laivaa ja tästä tulee nimi naveta, joka tarkoittaa pientä laivaa. Naveta des Tudonsin sanotaan olevan Euroopan vanhin rakennus, jonka katto on säilynyt ehjänä.
Rakennuksessa ei ole käytetty laastia - se on säilynyt ehjänä yli 3000 vuotta... Voisiko yhtä kestäviä rakennuksia tehdä eläville ihmisille (homekoulujen sijaan), mitä?
Navettareissulta reippain mielin eteenpäin, Cap de Cavalleriaan. Jos majakoiden bongaaminen on sydäntä lähellä, autolla huristelu ympäri Menorcaa on ihan bueno idea.
Minä olin nauttinut tunnollisesti vettä pullokaupalla hikisen Naveta-reissun jälkeen. Tämähän oli kovinkin tarpeellista ilmastoidussa autossa. Ettei vain tule mikään nestehukka nähkääs. Arvatkaa oliko pissahätä, kun pääsimme majakalle? Sillä aikaa, kun muut reippailivat kivikkoista reittiä jyrkänteille maisemia ihailemaan, minä etsin jalat ristissä pissapaikkaa. Jota ei löytynyt.
 Kun minä pystyin keskittymään ainoastaan rakkooni, muut ihailivat henkeäsalpaavia näkymiä.
Uuuuuh miten pieneltä tuo vene näyttää!! Ei ihme, että mies puristi pojan jalkaa kouristuksenomaisesti...
Majakalta suhasimme kalastajakylä Fornellsiin. Paikkahan on erityisesti tunnettu siitä, että itse kuningas Juan Carlos käy täällä syömässä hummeripataa, Caldereta de Langoa. Tarina ei kerro (ainakaan luotettavasti), onko kunkku piipahtanut täällä vain yhden kerran syömässä hummeriherkkua vai joka kesäkö hän rahtautuu tänne hummeripadan ääreen... Niin tai näin, se on nyt Fornellsin ravintoloiden matkailuvaltti.
Söimme rantaravintolassa, osa jengistä valitsi hyvin hyvin erikoisesti pizzaa, osa otti sardiiniaterian. Pieni jännitysmomentti syntyi siitä, että tarjoilija ei tuntunut puhuvan englantia. Hetkisen aikaa väänsimme siitä, mitä sardiinien kylkeen - patatas fritas o …. (Ja kyllä, pääsin vessaan!!)
 Lounaan jälkeen huomasimme lähistöllä pienen kukkulan (ei kuvassa näkyvä). Suomessahan mitkään nyppylät eivät juuri aiheuta ylitsepääsemätöntä kiipeilyhalua, mutta ulkomailla... woohoo, täältä tullaan!
Nyppylän päällä sijaitsee engelsmannien rakentama puolustustorni (1800-luvulla). Tornin tarkoituksena oli estää vihollisia nousemasta maihin ja suojella lähellä sijaitsevaa Sant Antonin linnaa (linnan raunioilla tehty ilmeisesti jonkinlaista kunnostusta, katso esim. tämä sivu kohdasta Castell de Sant Antoni).
Tornimuseon osoite on Sa Punta de sa Torre (Fornells).
 Kun museo oli tsekattu, lähdimme ajelemaan kohti Cala Galdanaa. Suuntanamme oli biitsi nimeltä Cala Macarella. Pienimmillä rannoilla ei ole palveluita (eväät mukaan), mutta Macarella-biitsillä on Beach bar and Restaurant. Ja vessa!! 
Joo...olisihan sinne Macarellan lähelle päässyt autollakin, mutta kun tätä pinjametsäpatikointia niin ylistettiin.
Matkan varrella oli ihan kivat näkymät..
...hauskaa oli myös seurata runsaslukuista jengiä, joka vaelsi tätä myyttistä rantaa kohti. Jotkut raahasivat jopa rantatuoleja mukanaan.
Tadaa: Tässä se vihdoin on!! Macarella! 
Vähän matkaa tästä eteenpäin sijaitsee Cala Macarelleta. Tänne johtavan polun varrella oli kylttejä, joissa luki nudista. Emme sitten viitsineet vaeltaa enää sinne asti. Tästä huolimatta näimme erään miehen munasillaan. Liekö erehtynyt rannasta vai halusiko muuten vain tuuletella hetkisen vehkeitään, who knows.
Uimaan!! 
On hyvä tietää, että Cavalls-polkua pitkin (Cala Galdanan sunnasta) tullessa loppupäässä on noin miljoona porrasta. Ehkä vähän liioittelen, ehkä en... Eräs fillaristi (pyöräänsä kantaen) kysyi portaiden puolivälissä, että onko rappusia vielä paljonkin. No, kyllä niitä oli... Ja kuulkaa - takaisin palatessa ne kaikki olivat tallella!

torstai 29. toukokuuta 2014

Saaren halki autolla (Menorca 4)

Olimme vuokranneet auton Cala'n Boschin "ostarilta" jo sunnuntaina. Alunperin tarkoituksenamme oli ottaa auto Finnmatkojen yhteistyökumppanilta Owners Carilta, mutta heiltä menopelin olisi saanut vasta  keskiviikoksi. Aluksi emme meinanneet ylipäätään löytää koko Owners Caria, joten soitin oppaalle (tätä miehet kovasti vastustivat).
"No kun niillä (Finnmatkoilla) sisältyy tää Guide Online -palvelu tähän  reissuun…" perustelin. Puhelun aikana paljastui, että seisoimme kohtalaisen lähellä autovuokraamon toimistoa - josta emme sitten kuitenkaan siis vuokranneet autoa. Läheisestä Hiperistä auto järjestyi maanantaiksi.

Ajoimme Ciutadellan kautta Ferreriesiin, kohteena Jaime Mascarón kenkätehdas. Pretty ballerinas, famous worldwide, you know?


Jaa että menikö paljon rahaa…? Nooo….tuota…..ei! Emme ostaneet yhtään mitään. Eipä löytynyt mitään, joka olisi erityisesti puhutellut. Tosin kokeilin niitä menorcasandaaleja (abarcas/avarcas/menorquinas), joita myydään joka kojussa ja kaupassa. (Mutta minun piti siis päästä kokeilemaan niitä tänne ökyliikkeeseen). Ovat muka tosi mukavat jalassa. Kenenköhän jalassa? Jonkun sellaisen, jolta puuttuu ukkovarpaan lisäksi pikkuvarvas? No, ostin minä yhden abarcan silloin Ciutadellan reissulta, kas tässä:
Muoto sopii hyvin avaimenperäksi. Saa olla eri mieltä, kuten miljoonat vaivaisenluiden vaivaamat abarcas-sandaalien käyttäjät ehheh. No, myönnettäköön, että minun on ylipäätään toisinaan haastavaa löytää sopivia kenkiä.
Käynti kenkätehtaalla on varmasti taivas jollekin kenkähulluuteen taipuvaiselle luxurypersoonalle. Meidän joukosta ei sellaista löytynyt. Miksiköhän edes menimme koko tehtaalle… Tulipahan käytyä.
 Matka jatkui Es Mercadaliin, jossa sijaitsee saaren korkein kohta, El Toro -vuori (El Monte Toro).
 Ihan mukavat näköalat. Mitä nyt kuvista häviää syvyysvaikutelma. 
Käy kirkossa, nunnien ylläpitämässä matkamuistomyymälässä (kaikenlaista kamaa, myös krääsää) tai vain ihaile maisemia.
Seuraava etappi: Saaren pääkaupunki Maó (Mahón).
Maóssa on maailman suurimpiin kuuluva luonnonsatama.
Pidimme Maóssa lounastauon. Etsimme ja etsimme ruokapaikkaa nälkäisinä. Kaupungista löytyy varmasti hyviä ravintoloita vaikka kuinka paljon. Me emme vain osuneet niihin. (Valitsemme ihan syystä all inclusive -hotelleja hahhah). Lopulta kävi niin kuin nälkäisenä tuppaa käymään: menee vain johonkin, joka edes etäisesti antaa ymmärtää tarjoavansa syötävää. Meidän "vain johonkin" oli kulahtanut taverna, jossa nautimme sandwichit ja kahvit. Halusimme vain tutustua alkuperäisväestön kulmakuppilakulttuuriin, muuten olisimme kyllä käyneet jossain poshraflassa...
Tiesitkö, että tarinan mukaan majoneesi on kotoisin Maósta? Lue lisää.
Mahónista kurvasimme Valkoiseen Kylään, Binibéquer Velliin (Binibeca).
Katalonialainen arkkitehti Antonio Sintes on suunnitellut alueen rakennuksineen vanhan kalastajakylän muotoon (70-luvulla).
 Alueella on oikeasti ihmisten koteja, joten turisteja pyydetään tutustumaan alueeseen ilman turhaa metelöintiä.
Binibequerista voi myös vuokrata loma-asuntoja, esim tai täältä tai täältä (suomenkielinen).
Villi veikkaus pojan ajatuskulusta: Valkoinen kylä, ketä kiinnostaa? Mä haluun pelata pingistä! Milloin pääsee uimaan? Typerä retki.
Ihan vielä ei kuitenkaan ollut uima-aika, sillä seuraavaksi ajoimme Alaioriin, Cala en Porteriin, jossa sijaitsee...
 Cova de'n Xoroi (kotisivut)
Tämä oli ehdottomasti retken huimin paikka!
Päivällä paikka kahviloineen on avoinna turisteille.
Yöllä Covasta tulee disco.
Näissä maisemissa kelpaa twerkkailla. En kannustaisi suomalaiskansalliseen juomatyyliin tässä luolassa (no en kyllä muuallakaan), mikäli ei halua huojahtaa mereen.
Pääsylipun hintaan sisältyy juoma (soft drink). Poika ei pysty peittelemään intoaan.
Covan legenda (lähteestä riippuen), menee jotakuinkin näin:

Merirosvo, (joita Menorca muinoin kuhisi, kiitos suojaisten poukamien) todennäköisesti laivan haaksirikon jälkeen, asettui luolaan asumaan. Rosvo ei kestänyt yksinäisyyttä, joten hän ryösti lähikylästä tytön. Heille syntyi 3-4 lasta. Tuli poikkeuksellisen kylmä talvinen päivä, maassa oli lunta. Miekkonen kävi kylässä täydentämässä ruokavarantojaan (varkaissa). Kyläläiset näkivät lumessa jalanjäljet, jotka johtivat luolaan. Rosvo ei päässyt pakoon. Hän surmasi itsensä hyppäämällä mereen, vanhin poika perässä. Nainen, loppuine lapsineen, meni takaisin kylään asumaan. The end.

Covasta voi myös varata VIP-aluetta ryhmille, erityisiin tilaisuuksiin jne. Lisätietoa + kuvia klik.

 Päivän viimeinen etappi sijaitsi 10 km:n päässä Alaiorista.
 Cales Coves on pronssiaikainen "kuolleiden kaupunki", hautapaikka. Tätä emme edes tuolloin tienneet, ihmettelin vain paikan outoa tunnelmaa. Päädyimme paikkaan, koska olin lukaissut "hippiluolista" (hipit asuttivat aikanaan luolia) ja että luolista on löydetty tekstejä latinaksi. Auton joutuu by the way jättämään pitemmälle, parkkialue sijaitsee n. 10-20 min. kävelymatkan päässä biitsistä.
Miten ne hipit ovat kestäneet paikan ikävän tuntuista energiaa…?? Kuka haluaa asua hautakammiossa?
Poika löysi kaverin.
Karmiva paikka, sori vaan hipit.
Huimat (pelottavat) korkeuserot taas.
Joihinkin kohtiin oli laitettu vähän aidanpätkää muodon vuoksi.
 Voi kääk näitä reittejä!!
Tuolta biitsiltä me tultiin.
Tämäkin mesta paljastui nudistirannaksi. Varmaan joka toinen biitsi on "nudista"-ranta. No, osa jengistä kävi siitä huolimatta (tai sen vuoksi ehheh) uimassa. Täällä pystyi uimaan luolan läpi.

Tämän jälkeen olimmekin valmiita palaamaan takaisin hotellille. Illallista hotellissa, sekä ne pakolliset bilismatsit.