torstai 29. toukokuuta 2014

Saaren halki autolla (Menorca 4)

Olimme vuokranneet auton Cala'n Boschin "ostarilta" jo sunnuntaina. Alunperin tarkoituksenamme oli ottaa auto Finnmatkojen yhteistyökumppanilta Owners Carilta, mutta heiltä menopelin olisi saanut vasta  keskiviikoksi. Aluksi emme meinanneet ylipäätään löytää koko Owners Caria, joten soitin oppaalle (tätä miehet kovasti vastustivat).
"No kun niillä (Finnmatkoilla) sisältyy tää Guide Online -palvelu tähän  reissuun…" perustelin. Puhelun aikana paljastui, että seisoimme kohtalaisen lähellä autovuokraamon toimistoa - josta emme sitten kuitenkaan siis vuokranneet autoa. Läheisestä Hiperistä auto järjestyi maanantaiksi.

Ajoimme Ciutadellan kautta Ferreriesiin, kohteena Jaime Mascarón kenkätehdas. Pretty ballerinas, famous worldwide, you know?


Jaa että menikö paljon rahaa…? Nooo….tuota…..ei! Emme ostaneet yhtään mitään. Eipä löytynyt mitään, joka olisi erityisesti puhutellut. Tosin kokeilin niitä menorcasandaaleja (abarcas/avarcas/menorquinas), joita myydään joka kojussa ja kaupassa. (Mutta minun piti siis päästä kokeilemaan niitä tänne ökyliikkeeseen). Ovat muka tosi mukavat jalassa. Kenenköhän jalassa? Jonkun sellaisen, jolta puuttuu ukkovarpaan lisäksi pikkuvarvas? No, ostin minä yhden abarcan silloin Ciutadellan reissulta, kas tässä:
Muoto sopii hyvin avaimenperäksi. Saa olla eri mieltä, kuten miljoonat vaivaisenluiden vaivaamat abarcas-sandaalien käyttäjät ehheh. No, myönnettäköön, että minun on ylipäätään toisinaan haastavaa löytää sopivia kenkiä.
Käynti kenkätehtaalla on varmasti taivas jollekin kenkähulluuteen taipuvaiselle luxurypersoonalle. Meidän joukosta ei sellaista löytynyt. Miksiköhän edes menimme koko tehtaalle… Tulipahan käytyä.
 Matka jatkui Es Mercadaliin, jossa sijaitsee saaren korkein kohta, El Toro -vuori (El Monte Toro).
 Ihan mukavat näköalat. Mitä nyt kuvista häviää syvyysvaikutelma. 
Käy kirkossa, nunnien ylläpitämässä matkamuistomyymälässä (kaikenlaista kamaa, myös krääsää) tai vain ihaile maisemia.
Seuraava etappi: Saaren pääkaupunki Maó (Mahón).
Maóssa on maailman suurimpiin kuuluva luonnonsatama.
Pidimme Maóssa lounastauon. Etsimme ja etsimme ruokapaikkaa nälkäisinä. Kaupungista löytyy varmasti hyviä ravintoloita vaikka kuinka paljon. Me emme vain osuneet niihin. (Valitsemme ihan syystä all inclusive -hotelleja hahhah). Lopulta kävi niin kuin nälkäisenä tuppaa käymään: menee vain johonkin, joka edes etäisesti antaa ymmärtää tarjoavansa syötävää. Meidän "vain johonkin" oli kulahtanut taverna, jossa nautimme sandwichit ja kahvit. Halusimme vain tutustua alkuperäisväestön kulmakuppilakulttuuriin, muuten olisimme kyllä käyneet jossain poshraflassa...
Tiesitkö, että tarinan mukaan majoneesi on kotoisin Maósta? Lue lisää.
Mahónista kurvasimme Valkoiseen Kylään, Binibéquer Velliin (Binibeca).
Katalonialainen arkkitehti Antonio Sintes on suunnitellut alueen rakennuksineen vanhan kalastajakylän muotoon (70-luvulla).
 Alueella on oikeasti ihmisten koteja, joten turisteja pyydetään tutustumaan alueeseen ilman turhaa metelöintiä.
Binibequerista voi myös vuokrata loma-asuntoja, esim tai täältä tai täältä (suomenkielinen).
Villi veikkaus pojan ajatuskulusta: Valkoinen kylä, ketä kiinnostaa? Mä haluun pelata pingistä! Milloin pääsee uimaan? Typerä retki.
Ihan vielä ei kuitenkaan ollut uima-aika, sillä seuraavaksi ajoimme Alaioriin, Cala en Porteriin, jossa sijaitsee...
 Cova de'n Xoroi (kotisivut)
Tämä oli ehdottomasti retken huimin paikka!
Päivällä paikka kahviloineen on avoinna turisteille.
Yöllä Covasta tulee disco.
Näissä maisemissa kelpaa twerkkailla. En kannustaisi suomalaiskansalliseen juomatyyliin tässä luolassa (no en kyllä muuallakaan), mikäli ei halua huojahtaa mereen.
Pääsylipun hintaan sisältyy juoma (soft drink). Poika ei pysty peittelemään intoaan.
Covan legenda (lähteestä riippuen), menee jotakuinkin näin:

Merirosvo, (joita Menorca muinoin kuhisi, kiitos suojaisten poukamien) todennäköisesti laivan haaksirikon jälkeen, asettui luolaan asumaan. Rosvo ei kestänyt yksinäisyyttä, joten hän ryösti lähikylästä tytön. Heille syntyi 3-4 lasta. Tuli poikkeuksellisen kylmä talvinen päivä, maassa oli lunta. Miekkonen kävi kylässä täydentämässä ruokavarantojaan (varkaissa). Kyläläiset näkivät lumessa jalanjäljet, jotka johtivat luolaan. Rosvo ei päässyt pakoon. Hän surmasi itsensä hyppäämällä mereen, vanhin poika perässä. Nainen, loppuine lapsineen, meni takaisin kylään asumaan. The end.

Covasta voi myös varata VIP-aluetta ryhmille, erityisiin tilaisuuksiin jne. Lisätietoa + kuvia klik.

 Päivän viimeinen etappi sijaitsi 10 km:n päässä Alaiorista.
 Cales Coves on pronssiaikainen "kuolleiden kaupunki", hautapaikka. Tätä emme edes tuolloin tienneet, ihmettelin vain paikan outoa tunnelmaa. Päädyimme paikkaan, koska olin lukaissut "hippiluolista" (hipit asuttivat aikanaan luolia) ja että luolista on löydetty tekstejä latinaksi. Auton joutuu by the way jättämään pitemmälle, parkkialue sijaitsee n. 10-20 min. kävelymatkan päässä biitsistä.
Miten ne hipit ovat kestäneet paikan ikävän tuntuista energiaa…?? Kuka haluaa asua hautakammiossa?
Poika löysi kaverin.
Karmiva paikka, sori vaan hipit.
Huimat (pelottavat) korkeuserot taas.
Joihinkin kohtiin oli laitettu vähän aidanpätkää muodon vuoksi.
 Voi kääk näitä reittejä!!
Tuolta biitsiltä me tultiin.
Tämäkin mesta paljastui nudistirannaksi. Varmaan joka toinen biitsi on "nudista"-ranta. No, osa jengistä kävi siitä huolimatta (tai sen vuoksi ehheh) uimassa. Täällä pystyi uimaan luolan läpi.

Tämän jälkeen olimmekin valmiita palaamaan takaisin hotellille. Illallista hotellissa, sekä ne pakolliset bilismatsit.

2 kommenttia:

  1. Heips! Kiva blogi, hauskoja juttuja :D Jään seuraamaan....

    VastaaPoista